SUUNNISTUKSEN VI SUURAJOT
KESKI-SUOMESSA 23.06.2006
KILPAILUOHJEET
Kilpailussa noudatetaan järjestäjien antamia ohjeita, poliisia, liikennesääntöjä, Suomen lakeja ja yleisesti hyväksyttyjä hyviä tapoja. Mikäli joukkue rikkoo liikennesääntöjä, joukkue suljetaan kilpailusta. Kilpailu juostaan rallisääntöä käyttäen.
AUTOKUNTA: Joukkue muodostuu neljästä (4) metsien ritarista tai leidistä. Teuvo Maanteiden Kuninkaita ei joukkueissa sallita. Ajokortti on toivottava kaikilla. Minkään tunnetun urheilulajin kilpailijalisenssi ei ole pakollinen. Kompassi ei ole pakollinen. Jokainen kulkee kuitenkin omin luvin ja omalla vastuulla.
LUOKAT ja ERIKOISKOKEET: Kilpailusarjoja on kaksi, A(H) ja E(D), joiden tulokset lasketaan samaan tuloslistaan E-sarjan pienuudesta johtuen. Rallissa on 12 EK:ta. Erikoiskokeiden pituudet ovat herroilla noin 1,5-2,5 km ja kerran myös yli 3 km. Daameilla vastaavat lukemat ovat noin 1,1-2,0 km ja kerran melkein 3 km. Juoksijoiden määrä erikoiskokeilla on yleensä 3. Kerran erikoiskokeen juoksee ainoastaan 1 suunnistaja/joukkue ja kerran kaikki 4.
SIIRTYMÄT: Erikoiskokeiden väliset siirtymätaipaleet kuljetaan autokunnan omalla autolla, tietenkin yleisiä liikennesääntöjä käyttäen !!!. Siirtymiin käytettävä aika selviää autoihin jaettavasta aikataululistasta.
HUOLTO: Huoltoalueita ei rallissa tänä vuonna tarjota, ellei sellaiseksi sitten lasketa tiimin omaa autoa ja sen ympäristöä. Joukkueet saavat valita kilpailussa käyttämänsä polttoaineen vapaasti.
KATSASTUS: Pakollinen kaikille, suoritetaan autokunnittain 23.06.2006 Lähtöpaikalla kello 8:00.
MATERIAALI: Autokuntakohtainen kilpailumateriaali jaetaan kilpailumaksua vastaan Katsastuksen yhteydessä Lähtöpaikalla. Kilpailumateriaali sisältää kilpailuohjeet, 2 aikataululistaa, opaskartan erikoiskokeiden lähtö-, maali- ja parkkipaikoista ja muutaman EK:n paperikortit.
NUOTIT: Erikoiskokeiden kartat ovat EK-lähtöpaikoilla ja ne saadaan lähtöhetkellä. Kartat ovat mittakaavoiltaan 1:5000-1:15000, väritulostesuunnistuskarttoja kolmelta vuosikymmeneltä. Ennakkoharjoittelu erikoiskokeilla sekä vanhojen nuottien käyttäminen on kielletty.
LÄHTÖPAIKKA: Katsastus suoritetaan paikassa, joka ilmoitetaan kisasivuilla vuorokausi ennen tapahtumaa. Matkaa EK1:n alkuun on muutamia kilometrejä ja sinne siirrytään klo 8:45.
LÄHTÖ: Ensimmäisen EK:n ensimmäinen lähtö klo 9:00. Lähtö tapahtuu joukkuekohtaisena yhteislähtönä yhden minuutin (1 min) väliajoin aikataululistan mukaisesti. Väsähtämisen tai loukkaantumisen johdosta pienentynyt joukkue voi jatkaa kilpailua vajaalla miehityksellä, mutta puuttuvalle juoksijalle kirjataan ajaksi EK:n maksimiaika (15min/km). Mikäli joukkue jostain kummallisesta syystä myöhästyy EK:n lähdöstä, tuomitaan autokunnalle järjestäjien määrittelemä EK:n maksimiaika (15min/km). Myöhästyminen ei kannata ennenkaikkea sen vuoksi, lähtöaikataulu on tiivis klo 9:stä aina klo 17 saakka. Kello käy ja karavaani kulkee.
LEIMAUS: Leimaustapana erikoiskokeilla on pihtileimaus tai Emit. Paperikortit kerätään pois ja Emit luetaan purkulaitteella aina EK:n maalissa tai p-paikalla.
AJANOTTO: Ajankulumista mitataan Emitillä jokaisella EK:lla. Kilpailussa otetaan joukkueelle yhteisaika, joka lasketaan erikoiskokeittain joukkueen suunnistajien keskiarvoaikana. Yhdeltä EK:lta joukkue saa ajan soolojuoksijan suorituksesta. Partio-erikoiskokeilla joukkue saapuu maaliin yhdessä, aika otetaan viimeisestä joukkueen jäsenestä. Mikäli joukkue saa erikoiskokeelta hylätyn suorituksen (esim. puuttuva leima), tuomitaan joukkueelle EK:n maksimiaika.
LISÄOHJEET: Juhannus on keskikesän juhla. Silti raekuuro, rankkasade tai jopa monsuuni voi yllättää. Vaihtokuteita, pyyhe, juomista, syömistä ja karttamuovi mukaan! Kuskien ja autojen tankkaukseen
tarjoutuu päivän aikana muutama huoltoasema, jotka osuvat matkan varrelle.
Tsemppistä kaikille tasapuolisesti!